Rocketman - lapsuuteni suosikki valkokankaalla

Pidän  itseäni musamiehenä - siis tyyppinä, joka kuuntelee joka päivä musiikkia, jaksaa lukea Internetin syövereistä musauutisia ja osaa ulkoa edelleen mm. Eppu  Normaalin, Rolling Stonesin ja tietysti Slayerin kokoonpanot. Ensimmäiset lapsena 70-luvulla kuulemani C-kasetit sisälsivät musiikkia Buddy Hollyltä, Bay City Rollersilta, Kissiltä ja Elton Johnilta!  Eltonin kohdalla - kuten lapsuudessa usein - oli sattuma mukana, sillä tätini miehellä Markulla soi usein Bemarinsa musiikkisoittimessa Eltonin Best of-kokoelma.   Myöhemmin sain kasetin Markulta itselleni ja tilasin jopa Fazerin musiikkikerhosta Single Man-julkaisun (´78), senkin C-kasettina tietysti.  Myöhemmällä iällä Eltonia ei ole tullut kuunneltua.  Jo lapsena miehen julkaisuissa ärsytti suuri balladien määrä ja nopeasti miehen musiikki jäi unholaan.  Uutisissa Elton pysyi Suomessa myös 80-luvulla, etenkin jos seurasi englantilaista jalkapalloa. Elton toimi pitkään Watford FC:n puheenjohtajana ja samasta syystä joukkue sai Suomeen jonkun verran kannatuskuntaa; tai niin ainakin oletan.

Suosikkibiisini Best of-kokoelmalla oli Rocket Man, rakettimies. Riittävän hurja nimi teki vaikutuksen 10-vuotiaaseen, vaikka Eltonille tyypillisen mahtipontinen balladi onkin kyseessä.  Nostalgiset muistot nousivat mieleen, kun Eltonista kertovan leffan nimen kerrottiin olevan juuri Rocketman, jonka näytökseen ostin liput kesäkuun puolivälissä. Tarjoushinta, 5 euroa/lippu. Vaimo mukaan, karkit Cittarista ja kohti Lahden Vapaudenkadun Finnkinoa. Edellisestä nähdystä musiikkielokuvasta olikin jo puolisen vuotta. Bohemian Rhapsodylle annoin arvosanaksi vahvan 3/5.  

Rocketmanin aluksi erilaisista riippuvuuksista kärsivä nelikymppinen Elton (Taron Egerton)  kävelee  AA-ryhmän kokoukseen. Tästä alkaa kronologinen muistelu artistin lapsuusajasta kohti miljoonia myyväksi artistiksi.  Uutena tietona itselle tuli Bernie Taupinin (Jamie Bell)  iso rooli Eltonin uralla. Elokuvassakin keskeisenä hahmona näkyvä Taupin sanoitti suurimman osan artistin kappaleista.  Elokuvan kolmas tärkeä hahmo on kylmäkiskoinen John Reid (Richard Madden), Eltonin rakastaja ja manageri. 

Elokuvan tarinassa alleviivataan artistin isä- ja äitisuhdetta. Isä kuvataan tunnevammaiseksi ja äiti kylmän välinpitämättömäksi. Rocketmanin mieleenpainuvin kohtaus onkin, kun Elton tapaa vuosien jälkeen isänsä (näyttelijä Steven Mackintosh) ja tämän uuden perheen.  Mackintosh näyttelee kohtauksen hienosti, eleet ja ilmeet lupailevat, josko isä ja poika sittenkin löytäisivät yhteyden toisiinsa ja onnen kyyneleet saisivat virrata sekä valkokankaalla että elokuvateatterin tuolilla. Lopputulos on kuitenkin jotain muuta.   

Bohemian Rhapsodystä Rocketman eroaa selkeimmin kerronnaltaan.  Rocketman on musikaali, mikä itselleni tuli yllätyksenä, sillä en ollut lukenut elokuvasta ennakkoon mitään.  Musiikkiosuuksia on paljon ja ne saattavat alkaa jopa kesken kohtauksen kannattaen kuitenkin tarinaa eteenpäin, vaikkakin itse olisin toivonut kaikkien kappaleiden suomenkielistä tekstitystä.   Elokuvassa esitetyistä kokonaisista biiseistä voi mainita vauhdikkaan, vuonna 1973 ensimmäisen kerran levytetyn Saturday night´s alright for fightingin,  joka taitaa olla aikuisiän suosikkini Eltonin tuotannosta.

Elokuvana Rocketman on omalla tavallaan parempi kuin Bohemian Rhapsody ja yhtäläisyyksiäkin löytyy etenkin päähenkilöiden elämästä.   Rocketman on visuaalisempi elokuva - yhdistelmä fantasiaa,  draamaa ja musikaalia. Sivuhahmot ovat mielenkiintoisempia ja saavat enemmän syvyyttä ja tilaa kuin Bohemian Rhapsodyssä.  Toisaalta Queen teki omaan makuun  mielenkiintoisempaa musiikkia ja Mercury oli ennakkoon tutumpi hahmo ja sen myötä Bohemian Rhapsody oli elokuvana elämyksellisempi. Kuitenkin suosittelen Rocketmaniakin ainakin musiikkielokuvien/musikaalien ystäville. 3/5.

Mainittakoon vielä, että yllättäen leffasta löytyy vain pieni viittaus Eltonin suureen rakkauteen:  yhdessä musiikkikohtauksessa valkokankaalla vilahtaa jalkapallo.

Avainsanat: Elton John, Rocketman, musikaali, elokuva, elokuva-arvostelu